Vuonna 2008 päättynyt Helsinki-prosessi kokosi yhteen asiantuntijoita ja poliittisia vaikuttajia käsittelemään globalisaation liittyviä haasteita. Prosessin aikana syntynyt laaja verkosto kokoontui nyt uudestaan keskustelemaan tämän päivän haasteista.
Helsinki Process +10 -konferenssi kokosi yhteen etelän ja pohjoisen päättäjiä ja asiantuntijoita.
Helsinki-prosessi käynnistettiin Suomen ja Tansanian yhteisestä aloitteesta joulukuussa 2002. Hanke toi yhteen toimijoita eri puolilta maailmaa: hallitusten, kansainvälisten järjestöjen, kansalaisjärjestöjen, elinkeinoelämän, tutkimuslaitosten, uskonnollisten järjestöjen sekä tiedotusvälineiden edustajia kutsuttiin yhteen etsimään keinoja globalisaation hallinnan kehittämiseksi. Keskeisenä lähtökohtana mahdollistaa myös kehittyvien maiden osallistuminen korkean tason vuoropuheluun.
Finanssikriisin mainingeissa globaali taloushallinta on ajankohtaisempaa kuin koskaan. Siksi prosessin rinnakkaispuheenjohtajat Erkki Tuomioja ja Bernard K. Membe kutsuivat koolle Helsinki-prosessin HP + 10 -konferenssin tarkastelemaan tehtyjen sitoumuksien täyttymistä ja keskustelemaan ajankohtaisista kysymyksistä.
Konferenssiin kuului myös korkean tason osuus, johon tasavallan presidentti Tarja Halonen osallistui. Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja alusti globaalitalouteen keskittyvän paneelin ja kehitysministeri Heidi Hautala kestävän kehityksen paneelin.
Ideat ja pääomat liikkuvat digitaalisesti maanosasta toiseen yhä vilkkaammin. Samaan aikaan kun Occupy Wall Street -liike vaatii rajoja rahoituslaitoksille ja kuluttajat peräävät yrityksiltä vastuuta, kilpailuttavat konsernit valtioita toisiaan vastaan verosuunnittelun keinoin. Varoja siirrellään yrityksille edullisimpaan kohteeseen valtioiden jäädessä paitsi verotuloista.
Tällä hetkellä ei ole olemassa valtioiden rajat ylittävää taloussopimusta, jolla esimerkiksi veroparatiisien toiminta saataisiin suitsittua. Kansainvälinen keskustelu aiheesta on polttava juuri nyt, kun monet demokraattiset markkinataloudet painivat talouden haasteiden kanssa.
Kehitysministeri Hautala totesi päätöspuheenvuorossa, etteivät kansallisvaltiot voi ratkaista tämän päivän ongelmia yksin. Tarvitaan valtioiden rajat ylittävää yhteistyötä, ja myös kansalaisyhteisön ja yksityisen sektorin puhaltamista yhteen hiileen.
”Tulisi kehittää foorumi, jossa haastetaan ajattelemaan kansallisen edun yli. Monien toimijoiden yhteistyössä voitaisiin edistää globaalin taloushallinnon hankkeita veroparatiisien sulkemiseksi, kansainvälisen veronkierron estämiseksi ja finanssitransaktioveron asettamiseksi”, ministeri Hautala summasi.
Kestävä kehitys tarkoittaa kasvua kolmella sektorilla: sosiaalisella, ekologisella ja taloudellisella. Kansakuntien hyvinvointia ei tulisi mitata ainoastaan bruttokansantuotteen kasvulla. Paremmat mittarit hyvin-, tai pahoinvoinnin, mittaamiseksi ovat työn alla.
Kehitysmaiden talouskasvua ei haluta estää, mutta näiden toivotaan välttävän ne virheet, joita aiemmin on esimerkiksi luonnon kantokyvyn kustannuksella tehty.
Ulkoasianministeri Erkki Tuomioja summasi, ettei Helsinki-prosessin tarkoitus ollut keksiä pyörää uudestaan, vaan pitää se pyörimässä. Suomi ei yksin pysty toteuttamaan hallitusohjelmaan kirjattuja tavoitetteita oikeudenmukaisemmasta maailmasta vaan tähän tarvitaan tukea. Tämä olikin yksi syy konferenssin koolle kutsumiseen.
”Edelleen on paljon mitä pitäisi tehdä. Ja oli lasi sitten puoliksi täysi tai puoliksi tyhjä, joka tapauksessa se on olemassa ja meidän pitää jatkaa sen täyttämistä”.
Päivitetty 3.7.2012
