
Burundi: Kohonnut terrori-iskun mahdollisuus. Turvallisuustilanne muutoinkin heikko, etenkin Kongon demokraattisen tasavallan raja-alueilla.
Suomen suurlähetystö
Dar es Salaam, Tansania
Kansainväliseen terrorismiin liittyvät iskut ovat mahdollisia.
Edustusto suosittaa välttämään matkustamista Kongon demokraattisen tasavallan raja-alueilla Bujumbura Ruralin, Bubanzan, Cibitoken ja Ruyigin alueilla erityisesti ilta- ja yöaikaan; päiväsaikaan Bubanzan pääkaupungissa voi liikkua varovaisuutta noudattaen. Myöskään Rukokon kansallispuisto ei ole suositeltava matkustuskohde.
Vuosien 1993 - 2006 sisällissodan seurauksena maassa on paljon aseita ja aseistettuja kapinallis/rikollisryhmiä. Rauhanprosessi on kuitenkin parantanut turvallisuustilannetta, erityisesti suurimman vastarintaryhmän laskettua aseensa ja ryhdyttyä poliittiseksi puolueeksi.
Kansainväliseen terrorismiin liittyvät iskut ovat mahdollisia myös Burundissa.
Ulkoministeriö suosittelee matkustusilmoituksen tekemistä ennen matkaa. Tarkemmat ohjeet löytyvät osoitteesta matkustusilmoitus.fi.
Ulkona liikkuessa on syytä olla tarkkaavainen. Turisteja on vielä melko vähän, ulkomaalaiset huomataan helposti ja heihin kohdistuu rikoksia, kuten taskuvarkauksia ja ryöstöyrityksiä, jotka voivat myös olla väkivaltaisia. Liikkuminen pimeään aikaan kävellen on vaarallista, mutta Bujumburassa liikutaan yhä yleisemmin autoilla myös pimeän tultua. Kaupunkien ulkopuolella ei pimeällä tulisi liikkua autollakaan.
Liikenteessä kehotetaan varovaisuuteen: liikenne on ajoittain Bujumburassa hyvin sekavaa, ja maaseudun tiet ovat kukkuloisen maaston vuoksi kapeita ja kiemuraisia. Suuret tiet ovat kuitenkin päällystettyjä.
Tanganyika-järven rantaa kulkevat autotiet ovat vaarallisia; ne ovat huonokuntoisia eikä niitä ole aidoitettu äkkijyrkistäkään kohdista.
Terveydenhuoltopalvelut ovat erittäin huonot, mutta Bujumburassa on joitakin yksityisiä käyttökelpoisia klinikoita ja sairaaloita. Vakavammissa tapauksissa evakuointi on kuitenkin ainoa mahdollisuus.
Malariaa, HIV/AIDSia ja lisääntyvässä määrin tuberkuloosia esiintyy koko maassa. Paikoitellen on esiintynyt myös koleraepidemioita. Järvissä ja joissa uintia ei suositella.
Rokotussuoja tulee tarkistaa ja kattava matkavakuutus hankkia ennen matkaa. Lisätietoja rokotuksista ja muista terveydenhoitoon liittyvistä asioista löytyy Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilta www.thl.fi.
Keltakuumerokotustodistus saatetaan tarkistaa rajalla.
Burundin lain mukaan jokaisen on pystyttävä kysyttäessä todistamaan henkilöllisyytensä. Joidenkin rakennusten kuvaaminen on kiellettyä. Varsinkaan lentokenttiä, sotilaskohteita tai muita valtiollisia rakennuksia ei tule kuvata. Huumeiden hallussapidosta, käytöstä ja salakuljetuksesta annettavat tuomiot ovat ankaria. Myös päihteiden vaikutuksen alaisena ajosta voidaan pidättää välittömästi.
Homoseksuaaliset suhteet on kriminalisoitu, ja niistä on säädetty sakko- ja vankeusrangaistus.
Matkavaluutaksi sopivat dollarit (ennen vuotta 2003 painettuja seteleitä saatetaan kieltäytyä vaihtamasta) ja eurot.
Päivystysnumero virka-ajan ulkopuolella hätätapauksia varten: +358-9-160 55551.
Burundissa ei ole Suomen edustustoa eikä edustajaa. Burundia hoitaa Suomen suurlähetystö Dar Es Salaamissa Tansaniassa. Konsulipalveluita tarvitseva voi kääntyä Bujumburassa toimivien EU-edustustojen puoleen.
Embassy of Belgium
Boulevard de la Liberte 10
P.O. Box 1920
Bujumbura
Burundi
puh: 223266, 226176
sähköposti: bujumbura@diplobel.org
verkkosivut: http://diplomatie.belgium.be/burundi/
Danish Consulate in Bujumbura, Burundi
6, rue Nyabagare, B.P. 2880
Bujumbura
puh: 226099
fax: 227786, 216697
sähköposti: andersen@cbinf.com
Embassy of France in Bujumbura, Burundi
60 avenue de l'Uprona
BP 1740 - Bujumbura
puh: (257) 22 20 30 00
fax: (257) 22 20 30 10
sähköposti: cad.bujumbura-amba@diplomatie.gouv.fr
Embassy of Germany in Bujumbura, Burundi.
Hotel Source de Nil, Suite Nr. 301, Avenue de Stade,
Bujumbura, Burundi
puh: (00 257) 22 64 12 / (00 257)22 64 16
British Embassy
British Embassy Liaison Office,
Building Old East,
Parcelle No1/2,
Place de l'Independance,
Bujumbura, Burundi
puh: (257) 22 246 478 Main
fax: (257) 22 246 479
sähköposti: belo@cni.cbinf.com
U.S. Embassy
Avenue des Etats-Unis
puh: (257) 22-22-34-54, fax (257) 22-22-29-26
verkkosivut: http://bujumbura.usembassy.gov/
Embassy of Finland
Mirambo Street/Garden Avenue
P.O.Box 2455
Dar es Salaam
Tanzania
Sähköposti: sanomat.dar@formin.fi
Verkkosivut: www.finland.or.tz
Puh: +255-(0)22-2196565
Fax: +255-(0)22-2196573