1.3.2024

Tansania: matkustustiedote

Turvallisuustaso

Noudata tavanomaista varovaisuutta

Muut turvallisuustason tiedot

Burundin ja Kongon demokraattisen tasavallan rajaseuduilla on vältettävä tarpeetonta matkustamista. Vältä tarpeetonta matkustamista myös Mtwaran maakunnassa,Mosambikin Cabo Delgadon provinssin ja Tansanian välisellä rajaseudulla. Alueella on esiintynyt islamilaisiin ääriliikkeisiin liittyvien ryhmien hyökkäyksiä ja paikallisiin asukkaisiin kohdistuvia sieppauksia.

UM:n matkustustiedotteet ovat suosituksia

Vastaat matkapäätöksestäsi aina itse. Paikallisilla viranomaisilla on ensisijainen vastuu kaikkien maan alueella oleskelevien ihmisten turvallisuudesta ja hätätilanteissa etsintä- ja pelastustoimista. Kriisitilanteissa noudata paikallisten viranomaisten ohjeita. Seuraa uutisointia tiedotusvälineissä sekä tiedotusta edustuston verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa. Ulkoministeriö ja Suomen ulkomaanedustustot avustavat suomalaisia konsulipalvelulain mukaisesti. Mikäli Euroopan unionin ulkopuolisessa kohdemaassa ei ole Suomen edustustoa, voit kääntyä muiden EU-maiden edustustojen puoleen. Matkatoimiston järjestämällä matkalla olevaa avustaa ensisijaisesti matkanjärjestäjä.

Konsulipalvelulaki
Konsulisuojeludirektiivi
Laki matkapalveluyhdistelmistä

Suosittelemme aina matkavakuutuksen ottamista. Tarkista ennen matkaasi matkavakuutuksesi kattavuus ja voimassaolo erityisesti jos sinulla on jokin sairaus, olet raskaana, matkasi suuntautuu vaarallisille alueille tai harrastat riskialttiita lajeja, Sairastuneen tai vainajan kotiuttaminen on kallista ja vaikea järjestää ilman kattavaa matkavakuutusta, eikä hoitoa aina saa ulkomailla ilman maksusitoumusta tai ennakkomaksua.

Tee matkustusilmoitus osoitteessa https://matkustusilmoitus.fi/(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Yleinen turvallisuustilanne

Tansania on matkailijan kannalta verrattain turvallinen maa. Viime vuosina yleinen turvallisuustilanne on kuitenkin jossain määrin heikentynyt. Aseelliset ryöstöt, murrot, varkaudet, vapauden riistot ja seksuaalinen häirintä ovat lisääntyneet koko Tansaniassa. Ryöstöihin ja taskuvarkauksiin liittyy yhä useammin väkivaltaa. Vältä yksin liikkumista, jalankulkua pimeällä sekä oleskelua valvomattomilla rannoilla.

Noudata erityistä valppautta Dar es Salaamin keskustassa, Msasanin niemimaan itärantaa kulkevan Toure Drive -tien ympäristössä, Coco Beachilla, Sea Cliffin alueella ja Ubungon bussiasemalla. Kyseisillä alueilla lenkkeilijöitä ja uimarannalla kävijöitä on ryöstetty myös päiväsaikaan. Liikkeellä on myös rahaa vaativia ja vankeudella uhkaavia valepoliiseja.

Koko maassa kannattaa noudattaa erityistä varovaisuutta uskonnollisissa kohteissa. Terrori-iskujen mahdollisuus on olemassa.

Sansibarin pääkaupungissa Stone Townissa saattaa esiintyä levottomuuksia. Kokoontumiset voivat nopeasti muuttua väkivaltaisiksi, jolloin poliisi tai armeija voi turvautua kyynelkaasun käyttöön joukkojen hajottamiseksi. Vältä kaikenlaisia väkijoukkojen kokoontumisia ja tarvittaessa ulkona liikkumista.

Suurlähetystö ei suosittele yksin matkustamista tai retkeilyä luonnonpuistoissa. Varmista, että oppaasi ja matkanjärjestäjäsi ovat tunnettuja ja luotettavia. Perehdy matkanjärjestäjän turvajärjestelyihin. Luonnonpuistoissakaan ei kannata jättää arvoesineitä tai matkatavaroita vartioimatta.

Seuraa paikallisten viranomaisten tiedotteita sekä paikallismedian uutisia.

Yleinen hätänumero Tansaniassa on 112.

Rikollisuus

Ulkona liikuttaessa tulee noudattaa valppautta, matalaa profiilia ja tervettä järkeä. Pidä arvoesineet (kamerat, älypuhelimet, kannettavat tietokoneet, arvokorut ja -kellot ym.) pois näkyviltä.

Jalkaisin liikuttaessa on syytä seurata ympäristöään. Laukkuja ja reppuja napataan ohiajavista autoista ja moottoripyöristä. Käytä vaatteiden alle laitettavaa kaulapussia tai rahavyötä. Jos se ei ole mahdollista, kävele mahdollisimman kaukana tienreunasta vastaantulevan liikenteen puolella ja pysy valppaana liian läheltä tai liian hitaasti ohiajavien autojen ja moottoripyörien varalta. Älä sido laukkuasi näennäisesti vartalon ympärille, sillä se ei turvaa laukkuasi tai reppuasi varkaudelta vaan altistaa sinut pahimmassa tapauksessa henkilövahingoille. Ryöstöjä on sattunut myös päiväsaikaan, eikä pimeällä kannata liikkua kävellen lainkaan.

Älä ota tuntemattoman henkilön tarjoamaa tuntematonta taksia tai kolmipyöräistä mopeditaksia (bajaj), vaan tilaa taksi etukäteen esim. hotellilta tai matkatoimistolta. Taksikidnappaukset, joissa uhrilta vaaditaan väkivallalla uhaten käteistä rahaa, arvotavaroita sekä pankkikorttia PIN-koodeineen, ovat yleistyneet nopeasti. Bussi-, rautatie- ja lentoasemilla toimii rikollisjoukkoja, jotka saattavat ajaa myös virallista taksia. Ryöstöaikeissa olevia takseja ja mopeditakseja päivystää myös suosittujen yökerhojen ulkopuolella.

Uuden passin hankkiminen edellyttää poliisiraportin tekoa, asiointia suurlähetystössä sekä uuden kohdemaan viisumin hankkimista. Tallenna kopiot passistasi, viisumistasi sekä viisumin maksukuitista sähköpostiisi, jotta tarvittaessa uuden passin ja viisumin hankinta helpottuu.

Jos passisi katoaa tai varastetaan, tee siitä ilmoitus paikalliselle poliisiasemalle. Mikäli kohdemaassa ei ole Suomen edustustoa, hae hätämatkustusasiakirjaa (ETD = Emergency Travel Document) toisen EU-maan edustustosta.

Ota kopiot tärkeimmistä asiapapereista kuten passista ja lentolipuista. Säilytä ne erillään alkuperäisistä.

Liikenne

Tansaniassa on vasemmanpuoleinen liikenne. Liikenne on Tansanian suurimpia vaaratekijöitä. Tiet ja paikalliset autot ovat usein huonossa kunnossa, erityisesti sadekaudella. Kaupunkien ulkopuolella ajettaessa monet tieosuudet vaativat nelivetoisen ajoneuvon. Rattijuopumusta esiintyy. Pimeällä ei ole suositeltavaa ajaa kaupunkien ulkopuolella tai matkustaa bussilla.

Ryöstövaaran vuoksi kannattaa kaupunkialueella autoillessa olla erityisen tarkka risteyksissä ja paikoissa, joissa joutuu hiljentämään vauhtia tai pysähtymään. Lukitse auton ovet ja vältä ikkunoiden pitämistä kokonaan auki. Autioilla tieosuuksilla ei kannata pysähtyä, vaikka joku viittoisi näin tekemään. Arvokkaita tavaroita ei pidä jättää pysäköityyn autoon.

Julkisilla kulkuvälineillä matkustamisessa on suuria riskejä. Kolareita ja tieltä suistumisia sattuu paljon. Matkatavaroita varastetaan usein junissa ja busseissa. Sansibarin ja Dar es Salaamin välisessä sekä Victoria-järven lauttaliikenteessä on sattunut onnettomuuksia.

Pienet kaupunkibussit (dala-dala), kolmipyöräiset mopeditaksit (bajaj) ja moottoripyörätaksit (piki-piki tai boda-boda) ovat takseja halvempia, mutta niille sattuu paljon onnettomuuksia.

Luonnonolot

Erityisesti maalis-toukokuuhun ja syys-joulukuuhun sijoittuvilla sadekausilla esiintyy rankkasateita, jotka saattavat aiheuttaa tulvia ja maanvyörymiä. Sadevettä saattaa kerääntyä niin paljon, että moottoriajoneuvolla liikkuminen on mahdotonta. Erityisesti sivutiet saattavat olla huonossa kunnossa ja asfaltissa voi olla veden peittämiä syviä kuoppia.

Terveys

Koronarajoitukset ovat pääosin poistettu. Rokotustodistuksia tai matkustusilmoituksia saatetaan kuitenkin pyytää lyhyellä varoitusajalla, mikäli tilanne muuttuu.

Terveyspalvelujen taso Tansaniassa on heikko. Vakavat onnettomuus- ja sairaustapaukset kuljetetaan hoidettaviksi Etelä-Afrikkaan tai Keniaan. Keltakuumerokotustodistuksen puuttuminen saattaa viivästyttää tai jopa estää hoitoon pääsyn.

Vesijohtovesi myös suurissa kaupungeissa voi olla virusten, bakteerien ja loisten saastuttamaa. Juo ainoastaan pullotettua vettä.

Tansaniassa esiintyy hyttysten levittämiä tauteja. Hyttysten pistoilta kannattaa suojautua peittävillä, vaaleilla vaatteilla sekä käyttämällä hyttyskarkotteita ja hyttysverkkoa. Luonnonpuistoissa esiintyy tsetsekärpäsiä.

Sukupuolitaudit, kuten HIV/AIDS ovat yleisiä.

Tansanian lähialueilla esiintyy ajoittain Ebola-epidemioita, jotka saattavat vaikuttaa rajanylityksiin. Maailman terveysjärjestön sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilta saa ajankohtaista lisätietoa:

Selvitä ennakkoon matkakohteesi tartuntatautitilanne ja rokotussuositukset. Löydät ne seuraavien viranomaisten verkkosivuilta:
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, "Matkailijan terveysopas"
Maailman terveysjärjestö WHO
Euroopan tartuntatautivirasto

Maan lait ja käytännöt

Muovipussien maahantuonti ja käyttö on kiellettyä Tansaniassa. Kielto ei koske käsimatkatavaroiden uudelleen suljettavia pusseja.

Erityisesti Sansibarilla ja muilla saarilla noudatetaan islamilaista kulttuuria, joka näkyy erityisen vahvana paastokuukauden, Ramadanin aikana. Konservatiivinen pukeutuminen ja käyttäytyminen ovat paikallaan. Alkoholinkäyttö julkisesti on paheksuttavaa.

Auringonotto yläosattomissa ei ole sallittua. Seksuaalista häirintää voi esiintyä.

Homoseksuaalisuus on rikos, josta on säädetty vankeusrangaistus. Samaa sukupuolta olevien parien on syytä välttää avoimia hellyydenosoituksia.

Huumeiden käyttö ja hallussapito ovat rangaistavia tekoja.

Maahantulosäännökset

Koronarajoitukset ovat pääosin poistettu. Tarkasta kuitenkin ajantasainen tilanne Tansanian viranomaislähteistä

Paikallisviranomaisten tiedotusta voi seurata alla olevasta linkistä:

• Tansanian suurlähetystö Tukholmassa: https://www.se.tzembassy.go.tz/(Linkki toiselle web-sivustolle.) (englanniksi)

UM ei vastaa vieraiden valtioiden maahantulosäännöksistä, kuten passin voimassaoloa koskevista ehdoista tai viisumivelvollisuudesta. Varmista ajantasaiset maahantulosäädökset kohdemaan viranomaisilta, esimerkiksi maan lähimmästä edustustosta.

Lue lisää Suomen kansalaisen matkustusasiakirjoista osoitteessa https://um.fi/passi/(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Yhteystiedot


Päivystys: Hätätapauksissa ota yhteys ulkoministeriön päivystykseen: puhelin +358 9 1605 5555 ja sähköposti [email protected].